sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Nimien takana

Viimeisetkin Halin ja Ruun pienokaiset lensivät pesästä tänään, ja olin tapahtumien kulusta niin hämmentynyt, että unohdin ottaa perhekuvat Ruskan ja merle-pojan uusien omistajien kanssa! Kamalaa - anteeksi! Toivottavasti ottavat kuvat itse, ja jakavat vaikka facebookin Patchcoat-ryhmään.

Ruska (Patchcoat Xcetera) lähti siis Petran ja Janin sekä aussie Ronjan luokse Tampereelle. Ruskasta toivotaan agilityharrastajaa.

Mutta Minja, Taru ja Fox (Patchcoat Xfile) pääsivät perhekuvaan, josta puuttuu vain sukulaispoika Iker (Pikipaimenen Soronoo). Toivottavasti tavataan pian! Ja pääkaupunkiseudulla on nyt kaikkiaan kahdeksan Patchcoat-aussieta, joten pitäkäähän sukulaistreffejä siellä!

Hieman olin jo tottunut ajatukseen, että Tigran Suuri, Kilikian ja koko Suur-Armenian kuningas (Patchcoat Xcellent) jää meille, mutta sille löytyikin yllätyskoti Hämeenlinnasta. Onnea ja menestystä Helille uuden rodun ja uuden koiran kanssa!

Jaa mää vai?
 Mutta toiseen asiaan: ihmiset ovat tottuneet siihen, että kasvattamieni koirien nimien takana on aina jokin tarina, ja niinpä tietysti tälläkin  kertaa, vaikka X ei ehkä äkkiä ajatellen olekaan niitä helpoimpia kirjaimia. Mutta tarkasti mietitty on kyllä nämäkin nimet:

Xcellent = Erinomainen (Excellent). Hieman piti muokata tuota kirjoitusasua, kuten lähes kaikkien X-pentujen kohdalla. Tämä upea ukkeli kiinnitti huomioni jo syntymäpäivänään, koska sen värimerkit sattuivat lähes yksi yhteen isoisomummu Unelman kanssa. Kasvaessaan se näytti yhä paremmalta siitä huolimatta. että koko pentue oli varsin tasainen sekä koon, rakenteen, että luonteiden puolesta. Joskus vain rakastuu johonkuhun ilman sen kummempaa selitystä.

Xcetera = Ja niin edelleen (Excetera). Ruska meni (mahdollisesti) jatkamaan sukua Karvakamun kenneliin. Ja Ruskalla on taistelutahto, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Xfactor = Tuntematon tekijä. Silloin, kun TV:ssä alkoi tuo sarja, ajattelin, että jos joskus mulla on X:llä alkava pentue, tuo on sopiva nimi Miesten Miehelle, joka voi tehdä mitä haluaa ja jättää jälkeensä yllättäviäkin asioita. Simo oli koko pentuaikansa meillä hieman arvoituksellinen: välillä ajattelin, että tuohan nukkuu koko lapsuutensa, välillä taas se oli hurjin ja ahnein koko porukasta. saas nähdä, mitä siitä vielä kehkeytyy.

Xfile = "Salainen kansio". No, nimihän on pari Xfactorille. Toisaalta taas pikku Fox muistutti kettua jo ensimmäisinä päivinään: punainen ja vikkelä liikkeissään. Tiedoksi TV-sarjaa seuraamattomille, että Fox on yksi sarjan päähenkilöistä - ei suinkaan hassumman näköinen henkilö...

Xolani = Rauha (zulujen kielellä). Jokaisessa pentueessa on yksi pieni ja fiksu, joka ei pärjää voimalla porukassa, vaan joutuu kehittämään älyllisiä tekniikoita sisarusparvessa pärjätäkseen. Rosa oli X-pentueen pienin ja fiksuin - kunnes kasvoi Ruskan ohi. Se vain istui ja katseli rauhassa pää kallellaan, kun toiset tappelivat antaumuksella. Se tuntui aina olevan ihan tyyni huolimatta siitä, mitä ympärillä tapahtui, ei provosoitunut toisten yrityksistä. Ja kun yhteen kotiin oli toiveissa nimenomaan hieman rauhallisempi tyttöaussie, niin laitoin nimeksi tällaisen enteen... Saas nähdä, mitä siitäkin sitten lopulta kasvaa.

Xplorer = Tutkimusmatkailija (Explorer). Riemu oli aina ensimmäinen: Ensimmäisinä viikkoina sitä sai olla aina palauttamassa maitobaariin sen eksyessä yksinään jopa 10 cm päähän emosta, ensimmäisenä se tuli pentulaatikon laidan yli, ensimmäisenä oppi kiipeämään portaat ylös ja alas, ensimmäisenä söi tien auki tarhasta - aina pelottomana uusiin paikkoihin! Häntä heiluu ja nenä kohti uusia seikkailuja!

Xplosion = Räjähdys (Explosion). Nalle uinui pitkään hiljaista ja rauhaisaa pentuajan untaan, kunnes se eräänä päivänä herätti huomioni riehumalla porukan ylimmäisenä. Pidin Nallea jotakuinkin kauniina hissukkapoikana, kunnes se yhtäkkiä oli se kaikkein kamalin pikkupoika, joka roikkui jatkuvasti jonkun hännässä tai korvassa tai lahkeessa... Kaikesta huolimatta Nalle on kuitenkin kuvankaunis ja kiltti poika.

Xtempore = Yhtäkkiä, ennalta arvaamatta, mielijohteesta (Extempore). Kira. Oijoijoi... siinäpä tyttö, joka tekee varmasti pojat hulluiksi. Vetää poikia milloin korvasta, milloin huulesta, ja seuraavassa hetkessä jakaa pusuja kaikille. Oikea pelle, hupituutti ja hönttityttö, jossa riittää vauhtia ja vaaratilanteita.





lauantai 20. joulukuuta 2014

Toinen erä lähti

Luopumisen päivät jatkuvat. Tänään olivat lähtövuorossa Kira (Patchcoat Xtempore) ja Marjo - eikun Rosa (Patchcoat Xolani). Olkaapa reippaita tyttöjä siellä maailmalla, ja pitäkää pojat ojennuksessa, kuten veljet pentukodissa!
Pikkutytöt Ruska ja Rosa päikkäreillä vielä Rosan lähtöpäivänä.
Noora ja Miika hakivat Kiran Joensuuhun. Toivottavasti nähdään pian! (Sorry: en tajunnut, että kuvasta tuli noin epätarkka)

Viimeinen hetki lellitellä pikku Rosaa.

Onnellinen Kia ja pikku Rosa.
Perhepotretissa Rosa ei enää pysynytkään paikoillaan. Kia, Vuokka ja Markku veivät Rosan Vantaalle, missä seuraa tekee useinkin Lina-täti.
Fox jäi rauhassa nukkumaan Ruskan ja Tigranin  - ja joulupossun kanssa.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Ensimmäiset pennut lähtivät maailmalle

Voi itku, että aika kuluu loppujen lopuksi nopeasti! Juuri kun aloin tutustua näihin pikku veijareihin, ne lähtevätki maailmaa valloittamaan ja uusiin koteihin!


Simo eli Patchcoat Xfactor nukahti jo ennen lähtöä Annan koiraksi Hyvinkäälle.

Annan Hanne-sisko sai mukaansa Riemun (Patchcoat Xplorer), joka menee Hennan koiraksi Vantaalle. 

Antti, Niilo ja Susanna hakivat Nallen (Patchcoat Xplosion) kauas Kiukaisiin.

Hyvää elämää teille, olkaa reippaita poikia!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Neuvolaa ja pentutestiä

Fox, rakkauspakkaus. Kuva: Hanna Turunen
Juu ei onnistu tämä blogin pito näköjään. Elämä kahden pentueen, 5 aikuisen koiran, työn ja kodinhoidon sekä muutaman sairaalakeikan parissa on sen verran hektistä, että blogi auttamatta jää päivittämättä. Mutta tässä nyt viimeisimpiä uutisia:

Pennelit ovat 6-viikkoisia reippaita epeleitä. Ulkoilevat, syövät, leikkivät ja kasvavat. Maanantaina kävimme Joensuun eläinklinikalla, jossa pennut tarkastettiin ja silmäpeilattiin. Ne saivat myös mikrosirut ja pentueilmoitus lähti Kennelliittoon rekisteröintiä varten. Kaikki todettiin terveiksi (ja reippaiksi), pojilla on kulkuset kohdallaan ja kaikki on kuten pitääkin.

Eilen Kilpeläisen Lea kävi testaamassa pennut, ja totesi kaikki reippaiksi, uteliaksi ja sosiaalisiksi. Tässä tulokset:

Patchcoat Xcellent / Tigran
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä ylhäällä
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä, näykkii jalkoja
3. Pakko: rimpuilee, taistelee, puree
4. Sosiaalinen dominanssi: liikahtelee, nuolee kättä
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa
6. Saalistus: Saalistaa halukkaasti, näykkii
7. Taistelu: Tarttuu, taistelee, irrottaa mutta jatkaa
- utelias, reipas, sosiaalinen, itsevarma

Patchcoat Xcetera / Ruska
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä ylhäällä
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä
3. Pakko: rimpuilee, taistelee
4. Sosiaalinen dominanssi: hyppii, rimpuilee
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa
6. Saalistus: Saalistaa halukkaasti, tarttuu, puree, leikkii
7. Taistelu: Tarttuu halukkaasti, repii, murisee, taistelee, ei irrota
- utelias, itsevarma, vilkas ja avoin

Patchcoat Xfactor / Simo
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä alhaalla
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä
3. Pakko: on hiljaa, odottaa
4. Sosiaalinen dominanssi: kääntyy nuollakseen kättä
5. Arvoasema: rimpuilee, pysähtyy
6. Saalistus: Lähtee epäröiden, saalistaa
7. Taistelu: Näykkii, pientä halua
- hitaasti syttyvä, mutta reipas ja utelias, sosiaalinen
- kasvattajan huomioita: ehkä vähän uninen testihetkellä, todella ahne!

Patchcoat Xfile / Fox
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä alhaalla
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä, näykkii jalkoja
3. Pakko: rimpuilee, taistelee
4. Sosiaalinen dominanssi: liikahtelee, nuolee kättä
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa
6. Saalistus: Lähtee epäröiden, saalistaa, tarttuu
7. Taistelu: Tarttuu, taistelee, irrottaa mutta jatkaa
- utelias, reipas, sosiaalinen

Patchcoat Xolani / Rosa
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä ylhäällä, näykkii käsiä
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä, näykkii jalkoja
3. Pakko: rimpuilee, taistelee
4. Sosiaalinen dominanssi: kääntyy nuollakseen kättä
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa
6. Saalistus: On kiinnostunut
7. Taistelu: On kiinnostunut
- utelias, rohkea, järjestelmällinen, sosiaalinen

Patchcoat Xplorer / Riemu
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä ylhäällä
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä, lähtee välillä omille teilleen
3. Pakko: ei rimpuile, nuolee kättä
4. Sosiaalinen dominanssi: on hiljaa odottaa, vähän rimpuilee
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa
6. Saalistus: saalistaa halukkaasti
7. Taistelu: Tarttuu, taistelee, irrottaa mutta jatkaa
- utelias, vähän huolestunut yksinään, vahva laumavietti, sosiaalinen

Patchcoat Xplosion / Nalle
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä alhaalla
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä
3. Pakko: rimpuilee, sitten pysähtyy liikkumattomaksi
4. Sosiaalinen dominanssi: liikahtelee, nuolee kättä
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa
6. Saalistus: Saalistaa halukkaasti, tarttuu, puree, leikkii
7. Taistelu: Tarttuu, taistelee, irrottaa mutta jatkaa
- reipas ja utelias, leikkisä, aavistuksen pidättyväinen, hyvin rodunomainen

Patchcoat Xtempore / Kira
1. Sosiaalinen kiintymys : Tulee halukkaasti, häntä ylhäällä, näykkii käsiä
2. Valmius seurata ihmistä: Seuraa halukkaasti jaloissa, häntä ylhäällä, näykkii jalkoja
3. Pakko: rimpuilee, taistelee
4. Sosiaalinen dominanssi: kääntyy nuollakseen kättä
5. Arvoasema: On hiljaa, odottaa, vähän rimpuilee
6. Saalistus: Saalistaa halukkaasti, tarttuu, puree, leikkii
7. Taistelu: Tarttuu, taistelee, irrottaa mutta jatkaa
- hieman epäröi aluksi, mutta sosiaalinen ja utelias
- kasvattajan huomio: ehkä vähän kesken unien lähdettiin testaamaan

Kaikenkaikkiaan aivan mahtava pentue. Kyllä tulee ikävä.

Nalle 6 viikkoa.